| Biografia |
| 17.06.2008, 18:41 |
|
Janne Mellin on vahvaan rock/pop -poljentoon pohjaava laulaja-lauluntekijä, jonka esikoisalbumi Kuningas julkaistiin marraskuussa 2004. Tähän mennessä hänen tuotantoaan on julkaistu kahden albumillisen verran, kun toinen sooloalbumi, Huominen on huono paikka, julkaistiin toukokuussa 2008. Janne Mellin on pitkään musiikin parissa toiminut muusikko, jonka nuoruusvuodet kuluivat erilaisissa kokoonpanoissa englanninkielistä hardrockia soitellen. Merkittävin aikaisemmista projekteista oli Flamingo Recordsille vuosina 1991-1992 levyttänyt Mental Penalty. Yhtye ehti saada hieman jalansijaa suomalaisella rock-kartalla ja nautti myös pienoista listamenestystä, mutta hajosi ennen varsinaista läpimurtoa. Mental Penaltyn tuotanto oli pääosin Jannen käsialaa. Mental Penaltyn jälkeen Janne keikkaili eteläisen Suomen alueella akustisia englanninkielisten rock-klassikkojen cover-versioita soittaneen Rantanen-Mellin-Björklund -trion kitaristina ja "stemmaguruna". Erilaisia soittokeikkoja vuosien varrelle mahtuu satoja ja niiden myötä soitto- ja esiintymisrutiini ovat nousseet korkealle tasolle. Suomenkielisen materiaalin kirjoittamista Janne kokeili ensimmäisen kerran vuonna 1995, jolloin syntyi sävellys Unta. Kesällä 2002 alkanut yhteistyö hämeenlinnalaisen kitaristin ja huipputuottajan, Janne Saksan, kanssa loksautti viimeisetkin palaset kohdalleen ja biisejä alettiin työstää yhteistyönä Sound Supreme - studion uumenissa. Ensimmäisiä makupaloja kahden Jannen yhteistyöstä saatiin lokakuussa 2003 ilmestyneen radiopromootiosinglen Ei se mennytkään niin / Kulkurin laulu muodossa. Omakustannesingle sai radioasemilla osakseen paljon huomiota ja levy-yhtiöiden kiinnostus heräsi. Vielä ennen vuoden loppua lyötiin yhteistyön merkiksi kättä päälle Edel Records Finlandin toimistossa ja esikoisalbumin nauhoitukset aloitettiin pian tämän jälkeen. Median kiinnostus uutta tulokasta kohtaan jatkui Niina-singlen myötä ja ensimmäinen virallinen singlekin, toukokuussa julkaistu Kuningas, käväisi Suomen virallisen singlelistan sijalla 18! Esikoisalbumin ilmestymisen jälkeen oli keikkailun aika ja vuosien 2004 ja 2006 välisenä aikana Suomea tuli kierrettyä etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Valtaosa keikoista oli akustisia soolo- tai duokeikkoja ja toisena kitaristina mukana kulki hämeenlinnalainen Spide Kuhlström. Varsinainen bändi, joka on pysynyt muuttumattomana alkuperäisessä kokoonpanossaan, muodostui niin ikään hämeenlinnalaismuusikoista. Levytyksissä tuottajan roolissa toiminut Janne Saksa ilmoittautui mukaan kitaristiksi ja hänen isoveljensä Tommi Saksa istui rumpupatteriston taakse. Kosketinsoittajaksi mukaan saatiin Mika Latvala ja basistiksi löytyi Janne Saksalle erilaisissa studiosessioissa tutuksi tullut Sakari Tiikkaja. Vuonna 2006 yhtye teki ensimmäisen yhteisen nauhoitussessionsa ja äänitti Kissin Sure Know Something-biisistä käännösversion, joka sai nimekseen Tiedän liikaa. Singleä soitettiin kiitettävän paljon paikallisradioasemilla eri puolilla Suomea. Singlen nauhoituksista alkoi myös hiljalleen projekti toisen albumin tekemiseksi. Levyä nauhoiteltiin eripituisissa jaksoissa vuosien 2007 ja 2008 aikana. Yhtyeen rooli uusien biisien äänityksissä kasvoi esikoislevystä merkittävästi, sillä kakkosalbumin kappaleet on sovitettu pääosin yhdessä. Uusi, järjestyksessään toinen, sooloalbumi julkaistiin 28.5.2008.
Lisätiedot & promootioHumble House Records/ Pekka Kähkönen |